Me ollaan oltu viime aikoina aika väsyneitä.

Lymmel valittaa päivittäin kurjaa ilmapiiriä töissä, enkä minäkään ole jaksanut ajatella paljon muita kuin työasioita.

Onneksi me lopetamme ihan kohta, ja sitten Lymmelkin voi rauhottua.

Lymmel on aikamoinen vapaustaistelija! Jos se olisi elänyt 1900-luvun alussa, se olisi varmasti riehunut Hakaniementorilla punaiseen hameeseen pukeutuneena.

Me käymme Lymmelin kanssa töiden jälkeen hakemassa tarvikkeita ja teemme herkkuruokaa! Jopa isä pitää siitä, vaikka hän yleensä suhtautuu suurella varauksella meidän ruokiimme.

Illalla keksin, että meidän täytyy tehdä porkkanakakkua työkavereille.
viimeisen päivän kunniaksi!
Mutta Lymmelin mieli on yhtä harmaa kuin ilta. Hän ei tahdo leipoa.

Lähdemme ulos kävelylle. Ilta pimenee ja alkaa sataa. Ohi ajaa muutama poika mopojaan huudattaen. Katselemme haikeina kyläämme. Kohta on taas aika sanoa hyvästit ja siirtyä muualle.

Miksi ihmiset tulevat ja menevät?

Halaamme toisiamme pitkään ja sanomme, että tulee ikävä. Taivas kastelee meidät. Se itkee puolestamme.